sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Täällä ollaan vielä
























































Hei, täällä ollaan vielä hengissä hiljaiselosta huolimatta. Blogi on kaivettu taas naftaliinista ja ajattelin kirjoittaa vähän kuulumisia ja esitellä muutaman kesäisen kuvan vaikka syyskuu jo onkin. Tämän kuun alussa tuli vuosi täyteen tässä kodissa asumista. Havahduin taas hieman kodin keskeneräisyyteen, olisi ihanaa saada asioita eteenpäin. Kovin ahkeraa postailutahtia en pysty jatkossakaan lupaamaan, mutta jos taas silloin tällöin ehtisi kirjoittaa, kovasti tästä tykkään kuitenkin. Kävi niin, että palattuani helmikuun alussa töihin, työt imaisivat mukanaan. Ja täytyy sanoa etten oikein koko keväästä muista mitään muuta kuin työjuttuja, niin hurja oli työtahti. 

Sen kuitenkin muistan että saatiin terassi käsiteltyä mustaksi :) . Pihaa laitettiin muutenkin. Kesäkukkia ja kasvatuslaatikoihin yrttejä ja vihanneksia. Ulkokalusteita meillä ei vanhassa kodissa ollut pientä sohvaa lukuunottamatta ja viimekesänä emme remonttihommien keskellä mitään hankkineet. Nyt halusin heti keväällä ruokailuryhmän terassille, että voidaan syödä ulkona ja nauttia ilta-auringosta. Järkevämpää olisi varmasti ollut odottaa alennusmyyntejä, mutta sitten olisi kesä ollut jo puolessa välissä. Löysin ihanat muovituolit Jyskistä ja ollaan tykätty niistä tosi paljon! Pöytää ei raaskittu vielä ostaa ja tämän kesän meillä on toiminut vanhemmillani säilytyksessä ollut puinen pöytä opiskeluasuntoajoilta. Käsiteltiin se harmaalla kalusteöljyllä ja hyvin on mennyt tämän kesän. Terassin sijainti keittiön läheisyydessä on ollut kyllä ihana juttu juuri syömisen ja grillaamisen kannalta. Helpommin keittiöstä kattaa terassille kuin ruokapöytäämme joka sijaitsee olkkarissa.

Täytyy nyt myös kehua...ensimmäistä kertaa sain kesäkukat pysymään hengissä koko kesän :) .

Alla kuva viime vuodelta alkuperäisestä terassista.



   

































***
And something same in bad english:
Hello, for a long time. I´m back to work now. I´ll try to write here sometimes, I`ll try my best. Here is our terrace before and after color make-over. 

2 kommenttia:

  1. Paljon paremman näköinen mustana :) Hyvää alkanutta viikkoa sinne! http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti, musta kyllä skarppaa mukavasti vanhaakin terassia. Saatiin siirrettyä ainakin muutamalla vuodella uuden terassin rakennusta :) Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista