Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Alatasanne

Tässä tulee edelliseen olohuonepostaukseen jatkoa "kirjaston" esittelyllä. Alunperin ruokailutilaksi tarkoitettu olohuoneen alempi taso on saanut arjessamme nimityksen alatasanne. Kuten ehkä kuvista huomaatte se ei vielä kirjastolta näytä. Muutamia kalustehankintoja on edessä, jotta tilasta saadaan viihtyisä kirjastonurkkaus. Toisinsanoen kirjahylly ja mukava nojatuoli olisivat hankintalistalla. Toisaalta tarvitsemme myös maljakoille, kynttilänjaloille ym. tilaa, joten jonkinlainen senkki olisi tarpeellinen myös. Olen pyöritellyt erilaisia yhdistelmiä mielessäni jo pitkään, mutten ole saanut vielä ratkaisua päähäni. Voisin joku päivä yrittää tehdä jonkinlaista kollaasia ideoista.

Näin väliaikaisratkaisuksi ihan kivalta tämäkin kalustus näyttää. Kaapit ovat menossa lasten nukkumahuoneeseen kirjakaapeiksi. Pahvimökki sijoitetaan luultavasti sinne myös. Kiki-tuoli tulee varmaankin olohuoneeseen väliaikaisen työpisteen paikalle. Harmaat rahit pidetään varmaan tässä tilassa ja Annon Jalpaikka -matto, se on täydellinen! Löysin sen viime vuonna Kodin Ykkösen loppuunmyynnistä -70% alennuksella. Vanhaan kotiin se ei mielestäni sopinut tammiparketin kanssa, joten matto odotti uutta kotia ja tänne sopii loistavasti.

Alatasanne on keittiön ja leikkihuoneen kanssa samalla tasolla ja toimii kyllä kivasti lisätilana leikeille. Olohuoneesta näkee hyvin alatasanteelle ja leikkihuoneeseen, joten lasten leikkejä pystyy helposti seuraamaan sieltäkin. Myös keittiöstä näkee hyvin alatasanteelle. Synttärijuhliin kannoimme keskelle lattiaa tarjoilupöydän, siihen oli kätevä kantaa keittöstä tarjottavat ja olohuoneen ruokapöytä pystyttiin pyhittämään kahvitteluun. Jonkinlainen monitoimitila tästä on muodostumassa.

Muistatteko miltä leikkihuoneen ja keittiön oviaukot näyttivät aiemmin? Leikkihuoneen ovessa oli haitariovi ja keittiössä tavallinen ovi, joka oli matalampi kuin haitariovi. Minua korkoero häiritsi ja muutenkin koin ovet ja karmit turhiksi. Molemmat poistettiin ja oviaukkojen päältä purettiin pieni määrä seinää kantavaan palkkiin saakka. Aukoissa oli kova tasoittaminen, mutta mielestäni vaiva kannatti. Tilat avartuivat huomattavattavasti ja näkyvyys parantui. Ja onhan tila nyt paljon skarpimpi. Ai että, tykkään tällaisista pienistä yksityiskohdista arkkitehtuurissa, joilla on kuitenkin suuri merkitys lopputulokseen. Alla kuva vanhasta.

   
       
 ***
And something same in bad english :)
This will be like a library room. We need at least shelves and an armchair. I love the new carpet. It fits here perfectly.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Keskeneräinen






Hellehattu olohuoneessa lastenhuoneen kaapin päällä, parvekkeen hylly kylppärissä, taulu peittämässä makuuhuoneenn osittain revittyä tapettia...keskeneräistä, sitä tässä pitäisi oppia sietämään. Olen yrittänyt nauttia pienistä jutuista, kun laajat kokonaisuudet vielä odottavat valmistumistaan. Tässä muutamia räpsyjä meidän nurkista, mitään sisustuskuviahan täältä ei vielä pysty ottamaan. Ollaan asuttu uudessa kodissa 3 viikkoa. Tavarat on vielä aivan levällään. Joku ripeämpi olis varmaan suurimman osan jo purkanut, mutta meillä ei tunnu tunnit vuorokaudessa riittävän. Keskeneräinen remontti on myös osasyy, ettei tavaroita pääse kaikkialla purkamaan. Kovasti toivon, että tällä viikolla saisimme keittiön täysin toimintakuntoon. Uuni, mikro ja jääkaappi meillä on jo kytkettynä, mutta liesi ja astianpesukone sekä hana puuttuvat vielä.

Makuuhuoneiden remontin luultavasti siirrämme kevääseen, sen verran tässä alkaa remonttiväsymys painamaan ja olisi kiva päästä kalustamaan ja kunnolla viimeistelemään remontoitujen tilojen sisustusta. Vaikka sitä tullaan tekemään varmasti vielä pitkään, rahat kun ei tällä hetkellä riitä kaikkeen. Paljon on kuitenkin ideoita mielessä ja varmasti pienen budjetin sisustusjuttuja pääsen kohta toteuttamaan. Ja keittiötä odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsen laittamaan mielessä olevat piensisustusjutut. Ne kun ovat melko suuressa osassa yläkaapittomassa keittiössämme. Niin ja kyllä se liesikin on aika odotettu juttu, tiskikoneesta puhumattakaan. 

Voi kertokaa mistä vuorokauteen saisi muutaman tunnin lisää :) ?!? 


P.S. On muuten ihana blogi nimeltä Keskeneräinen, käykäähän kurkkaamassa täältä.