Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
torstai 10. joulukuuta 2015
Leikkihuoneen tapettiseinä
Voihan ankea sade ja harmaus. Luonnonvaloa on turha yrittää saada näihin kuviin vaikka päivällä ottaakin. Tässä olisi vihdoin leikkihuoneen uutta ilmettä. Tämä taitaakin olla ainoa tila, josta olen etukäteen ehtinyt tekemään oikein suunnitelmiakin.
Itsenäisyyspäivänä repäistiin ja päätettiin laittaa leikkihuoneen tapetti seinään. Aikaa oli muutama tunti ennen kylään lähtöä ja hiukan kyllä myöhästyttiin loppujenlopuksi, mutta tapetointi ei ollut ainut syy :) Tapetti antoi kyllä tosi kivan tunnelman pieneen huoneeseen. Huone on ollut muutaman kuukauden ajan muilta osin valmis ja jotenkin se on kaikessa pienuudessaan näytänyt aika tylsältä laatikolta, vähän kuin parakilta tai kontilta. Nyt huone alkaa näyttää leikkisältä. Niinkuin jo aiemmin kerroin, tapetti on vanhan kotimme jämätapettia makuuhuoneestamme. Saimme sen juuri ja juuri riittämään tapetoitavalle seinälle. Minusta se sopii aika kivasti lastenhuoneeseenkin.
Meillä oli hetkenaikaa pyöreä autoleikkipöytä ikkunan alla, mutta totesin sen olevan liikaa pieneen huoneeseen ja nyt on tilaa enemmän leikkiä. Kunhan saamme kiinteät hyllyt rakennettua keittiön väliseinän muodostamaan koloon säilytystilaakin alkaa olla kivasti. Leikkihuone on osoittautunut sijainniltaan mainioksi. Lasten lelut pysyy suurimmaksi osaksi siellä, kun huone on suorassa yhteydessä olohuoneeseen, jossa eniten ollaan. Ja ne lelut jotka olkkariin asti kulkeutuu on helppo kerätä takaisin leikkihuoneeseen.
Seuraavana suunnitelmissa on taulukollaasin sommitteleminen tapettiseinän vastakkaiselle seinälle sekä sen kiinteän hyllyn rakentaminen koloon.
***
Something same in bad english:
We set a wallpaper last weekend to the kids playroom. It´s the same we had in our master bedroom in our old apartment. I think it´s quite nice wallpaper for kids as well.
perjantai 13. marraskuuta 2015
Nukkumahuone alias nukkari
Jospa uskaltaisin vilauttaa teille hieman yläkertaa. Ylimpää kerrosta en ole teille vielä esitellyt. Se on ollut niin kaaoksen vallassa, että kuvaamisesta ei ole tullut mitään. Olisi pitänyt ottaa ennen-kuvia, kun saimme avaimet käteen, mutta eipä tullut otettua, kun remonttiakaan ei siellä aloitettu. Emme siis ole vielä aloittaneet yläkerran remonttia ja pinnat ovat 80-luvulta. Kuten jo jossain postauksessa mainitsin remonttiväsymys alkaa painaa ja yläkerran remonttia on päätetty siirtää tuonnemmaksi. Olen kuitenkin päättänyt tuunailla nykyisiä pintoja hieman, että viihtyisimme paremmin remonttia odotellessa.
Tällä viikolla sain järjesteltyä lasten nukkumahuoneen ja johan tuli parempi fiilis kun sai jotakin mukavaa yläkertaankin. Tähän asti siellä on ollut vain sängyt ja hoitopöytä karussa tyhjässä tilassa.
Yläkerrassa on erittäin järeät verholaudat, jotka toimivat samalla hyllyinä. Tiedämme että ne kestävät painoa, sillä keskikerroksessa oli samanlaiset keittiössä ja leikkihuoneessa. Oli muuten niin hyvin kiinni, että purkamisessa jouduttiin käyttämään vähän järeämpiä työkaluja ja tasoittamisessa sen jälkeen oli iso työ. Tämä on yksi syy miksi remontin aloittaminen tuntuu nyt kovin työläältä. En ole koskaan pitänyt verholaudoista, joten kyllä ne tullaan sitten remontin yhteydessä poistamaan. Toisaalta hyllyidea on ihan hauska ja kirjarivistö ylhäällä tuo kodikkuutta. Meillä ei ole ollut lainkaan verhoja kahdessa edellisessä kodissamme. En oikein koe olevani verhoihminen, vaikka töissä niitä suurimpaan osaan suunnitelmista ehdotankin. Meillä vaan on ollut sellaisia asuntoja joihin en ole verhoja nähnyt enkä ole kokenut niitä pakollisiksi. Verholauta, varsinkin kun se on seinällä heti ikkunan yläpuolella eikä katossa, näyttää minusta tosi raskaalta ja ankealta ilman verhoa. Hetken mielijohteesta ripustin verhoksi vaatehuoneen kätköistä löytyneen Muumi-pussilakanan. Pakko myöntää, että kyllähän se kivaa kodikkuutta toi. Saattaa olla että meidänkin makkariin ilmestyy pian verho.
Löysin Taito Shopista hauskan mustan viirin ja d-c-fixin jämistä leikkelin mustia pisaroita seinälle. Tyynyt löysin kesällä Prisman ale-laarista ja nappasin ne kärryyn juurikin tätä huonetta ajatellen. Pojan sänky on yksi harvoista uusista kalustehankinnoista tähän kotiin. Tai no, käytettynä tämäkin ostettiin, mutta uusi meille. Olen tykästynyt tuohon Ikean Kura -sänkyyn. Siitä löytyy ihan mielettömiä tuunausideoita netistä. Halusin ehdottomasti sängyn kokovalkoiseksi, joten tuntui tyhmältä ostaa sitä uutena ja heti maalata. Laitoin paikalliselle Facebook-kirpparille ostoilmoituksen ja sieltä löytyikin meille käytettynä kyseinen sänky. Poika nukkuu ylpeänä isojen poikien sägyssä yläpedissä ja alas tehtiin kiva köllöttelypaikka kirjojen lukemiseen ja muuhun lekotteluun. Tytär nukkuu vielä vaarini tekemässä pinnasängyssä, mutta sekin siirrettiin kuukausi sitten meidän makuuhuoneesta lasten nukkariin.
Sänky ja huone ennen uudistusta

***
Something same in bad english:
Our 80´s style bedrooms are not renovated yet, but I wanted to decorate a little bit.
tiistai 22. syyskuuta 2015
Nimikkopostaus
Nyt taitaa tulla blogin nimikkopostaus. Pakko nimittäin kertoa meidän majasta. Uuden kodin lähimetsä on osoittautunut huippupaikaksi majanrakennukselle. Voi miten onnellisia olemme tästä taloyhtiömme päädyssä sijaitsevasta metsästä. Muistan itse kuinka jänniä leikkipaikkoja tällaiset metsät olivat lapsena. Esikoinen jaksaisi leikkiä metsässä tuntikausia ja vauvakin on päässyt jo tutkimaan metsää ryömimällä. Kesän aikana esikoinen on rakennellut pieniä majoja irronneista oksista ja pienistä rungoista. Viime viikonloppuna innostuin rakentamaan esikoisen kanssa hiukan isompaa majaa ja voin kertoa, että oli majan rakentaminen oli todella hauskaa ja rentouttavaa. Esikoinen oli aivan onnessaan, kun tehtiin jotain tällaista yhdessä. Remmonttikesä on ollut hiukan tylsää aikaa esikoiselle, kun meillä on ollut niin vähän aikaa leikkiä hänen kanssaan. Tällaista täytyy tehdä useammin.Esikoisen mielestä parasta oli, että nälän yllättäessä voi käydä napsimassa ketunleipiä välipalaksi :)
tiistai 1. syyskuuta 2015
Muuttomietteitä
Viimeviikko oli muuttoviikko. Samalla remontoitiin vimmatulla tahdilla, että saatiin välttämättömimmät työt tehtyä. Pienet lapset ja remontti ei ole kovin helppo yhtälö, joten useampi yö on tullut valvottua maalatessa. Remonttia kyllä riittää muuton jälkeenkin, mutta helpottavalta tuntuu päästä asettumaan yhteen paikkaan kahden kodin sijasta. Kahden kodin välillä rehaaminen on ollut varmasti lapsillekin rankkaa ja vähän hämmentävää. Joka päivä on tullut useampaan kertaan kysymykset: "Ollaanko tänään uudella vai vanhalla kodilla?", "Ai miksi siellä?". Usein ollan oltu lapsen mielestä väärässä paikassa, oltiin sitten kummassa hyvänsä.
Kävimme viimeviikolla myös tutustumassa uuteen päiväkotiin. Uusi kotimme sijaitsee aivan toisella puolella kaupunkia kuin vanha, joten päiväkodin vaihtaminen oli välttämätöntä. Esikoinen on päivähoidossa 10 päivää kuukaudessa minun äitiysvapaani ajan. Haikealta tuntui, kun hain perjantaina pojan viimeisen kerran vanhasta päiväkodista. Poika on ollut päiväkodissa 1,5-vuotiaasta saakka ja osa hoitajista on tuttuja alusta saakka. Kyllähän siinä itku tuli (äidillä). Uusi hoitopaikka vaikuttaa kuitenkin mukavalta ja onneksi poika on itse innoissaan uudesta päiväkodista. Mikä parasta, se on aivan talomme vieressä!
Olemme yöpyneet uudessa kodissa kesän mittaan useaan otteeseen, joten vanhaan kotiin on otettu jo kesän ajan etäisyyttä. Ehkä siksi viimeinen käynti vanhassa kodissa ei tuntunut niin pahalta kuin alunperin ajattelin. Tuntuu, että olemme kesän aikana kiintyneet jo uuteen, koska olemme viettäneet siellä niin paljon aikaa. Tähän mennessä uusi koti ja uusi alue on ylittänyt odotuksemme. Taloyhtiössä on paljon lapsiperheitä ja lapset leikkivät pihalla yhdessä. Olemme tutustuneet jo moneen naapuriin ja esikoinen on saanut muutaman hyvän kaverinkin jo.
Haikealta tuntuu tietysti vanhasta kodista luopuminen vaikka niin onnellisia ollaankin uudesta. Paljon on kuitenkin tapahtunut isoja ikimuistoisia asioita asumisemme aikana. Tässä kodissa vasta avioituneesta pariskunnasta tuli nelihenkinen perhe. Molemmat lapset on tuotu sairaalasta tähän kotiin. Esikoinen varmasti tulee muistamaan myöhemminkin tämän kodin, mutta tyttö ei. Tytön lapsuusmuistot rakentuvat uudessa kodissa. Nyt alkaa asettuminen uuteen kotiin, joka toivottavasti tarjoaa meille monia uusia ihania muistoja.
Hei hei vanha koti!
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Ajatuksia lastenhuoneista
Varmasti suurinosa odottavista äideistä haaveilee vauvanhuoneesta ja kuinka ihana olisi sisustaa vauvaa varten suloinen huone. Niin haaveilin minäkin. Meillä vaan ei ollut ylimääräistä huonetta vanhassa kodissa, josta olisi vauvalle voinut tehdä huoneen. Jossain vaiheessa odottavilla äideillä herää myös se pesänrakennusvietti, jolloin yleensä sisustuspuuskat syntyvät. Itselläni suurempia puuskia odotusaikana hillitsi onneksi työkiireet, joten isompia mullistuksia ei lähdetty tekemään. Minusta oli kuitenkin tärkeää tehdä vauvalle jonkilaiset omat alueet kotiimme, ihan jo käytännön kannalta. Makuuhuoneeseen sisustettiin pieni nurkkaus vauvansängylle ja leluille. Kodinhoitohuoneeseen hankittiin vauvalle vaatekaappi ja asennettiin taso hoitoalustaa varten. Valitsimpa hormoonihuuruissa vaaleanpunaisen tapetinkin taustaseinälle, tyttöä kun tiesimme odottavamme. No kivalta tapetti näyttää minusta edelleenkin.
Uudessa kodissa makuuhuoneita on riittävä määrä, mutta vauvanhuonetta ei ole tulossa. Uutta kotia etsiessämme päätin, että jos koti on kaksikerroksinen, tulisi keittön ja olohuoneen läheisyydessä olla yksi makuuhuone ja loput huoneista toisessa kerroksessa. Oleskelutilojen läheisyydessä olevasta huoneesta tulisi leikkihuone ja nukkumatilat olisivat kaikki samassa kerroksessa. En halua, että lapset joutuvat kulkemaan portaissa yöllä, jos tulevat meidän viereen nukkumaan. Käytännön kannalta tuntuu myös järkevältä, että lelut sijoitetaan lähelle oleskelutiloja, koska lapset leikkivät kuitenkin siellä missä muutkin ovat.
No kerroksia/tasoja meille tulikin hiukan enemmän, mutta perusajatus saadaan uudessa kodissa toimimaan. Ylimmässä kerroksessa on kaksi makuuhuonetta, joista toisesta tulee meidän makuuhuone ja toisesta lasten nukkumahuone. Ja leikkihuoneen suunnitelmat esittelinkin edellisessä postauksessa ja tämä siis sijaitsee keittiön ja olohuoneen vieressä keskikerroksessa.
Täytyy myöntää, että sisustuksen kannalta omien huoneiden laittaminen lapsille houkuttaisi enemmän. Jatkuvasti pulppuaa ajatuksia, kuinka tytölle saisi selkeälinjaisen pikkutytön huoneen pienellä ripauksella hempeitä tyttömäisiä juttuja ja pojalle graafisen "isojen poikien huoneen". No muutaman vuoden mennään nyt tällä järjestelyllä ja varmasti sisustusintoa leikkihuoneeseen ja nukkumahuoneeseenkin löytyy. Ainakin nukkumahuoneeseen aion myös järjestää jonkinlaiset "omat alueet" sisustusesineillä ja tekstiileillä. Aika näyttää kuinka järjestely toimii käytännössä. Molempien lapsien nukkumisesta samassa huoneessa meillä ei vielä ole kokemusta. Saa nähdä kuinka onnistuu, mutta ainakin näin ajatuksena järjestely vaikuttaa minusta hyvältä ratkaisulta.
Uudessa kodissa makuuhuoneita on riittävä määrä, mutta vauvanhuonetta ei ole tulossa. Uutta kotia etsiessämme päätin, että jos koti on kaksikerroksinen, tulisi keittön ja olohuoneen läheisyydessä olla yksi makuuhuone ja loput huoneista toisessa kerroksessa. Oleskelutilojen läheisyydessä olevasta huoneesta tulisi leikkihuone ja nukkumatilat olisivat kaikki samassa kerroksessa. En halua, että lapset joutuvat kulkemaan portaissa yöllä, jos tulevat meidän viereen nukkumaan. Käytännön kannalta tuntuu myös järkevältä, että lelut sijoitetaan lähelle oleskelutiloja, koska lapset leikkivät kuitenkin siellä missä muutkin ovat.
No kerroksia/tasoja meille tulikin hiukan enemmän, mutta perusajatus saadaan uudessa kodissa toimimaan. Ylimmässä kerroksessa on kaksi makuuhuonetta, joista toisesta tulee meidän makuuhuone ja toisesta lasten nukkumahuone. Ja leikkihuoneen suunnitelmat esittelinkin edellisessä postauksessa ja tämä siis sijaitsee keittiön ja olohuoneen vieressä keskikerroksessa.
Täytyy myöntää, että sisustuksen kannalta omien huoneiden laittaminen lapsille houkuttaisi enemmän. Jatkuvasti pulppuaa ajatuksia, kuinka tytölle saisi selkeälinjaisen pikkutytön huoneen pienellä ripauksella hempeitä tyttömäisiä juttuja ja pojalle graafisen "isojen poikien huoneen". No muutaman vuoden mennään nyt tällä järjestelyllä ja varmasti sisustusintoa leikkihuoneeseen ja nukkumahuoneeseenkin löytyy. Ainakin nukkumahuoneeseen aion myös järjestää jonkinlaiset "omat alueet" sisustusesineillä ja tekstiileillä. Aika näyttää kuinka järjestely toimii käytännössä. Molempien lapsien nukkumisesta samassa huoneessa meillä ei vielä ole kokemusta. Saa nähdä kuinka onnistuu, mutta ainakin näin ajatuksena järjestely vaikuttaa minusta hyvältä ratkaisulta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















