keskiviikko 19. elokuuta 2015

Ajatuksia lastenhuoneista



Varmasti suurinosa odottavista äideistä haaveilee vauvanhuoneesta ja kuinka ihana olisi sisustaa vauvaa varten suloinen huone. Niin haaveilin minäkin. Meillä vaan ei ollut ylimääräistä huonetta vanhassa kodissa, josta olisi vauvalle voinut tehdä huoneen. Jossain vaiheessa odottavilla äideillä herää myös se pesänrakennusvietti, jolloin yleensä sisustuspuuskat syntyvät. Itselläni suurempia puuskia odotusaikana hillitsi onneksi työkiireet, joten isompia mullistuksia ei lähdetty tekemään. Minusta oli kuitenkin tärkeää tehdä vauvalle jonkilaiset omat alueet kotiimme, ihan jo käytännön kannalta. Makuuhuoneeseen sisustettiin pieni nurkkaus vauvansängylle ja leluille. Kodinhoitohuoneeseen hankittiin vauvalle vaatekaappi ja asennettiin taso hoitoalustaa varten. Valitsimpa hormoonihuuruissa vaaleanpunaisen tapetinkin taustaseinälle, tyttöä kun tiesimme odottavamme. No kivalta tapetti näyttää minusta edelleenkin.









Uudessa kodissa makuuhuoneita on riittävä määrä, mutta vauvanhuonetta ei ole tulossa. Uutta kotia etsiessämme päätin, että jos koti on kaksikerroksinen, tulisi keittön ja olohuoneen läheisyydessä olla yksi makuuhuone ja loput huoneista toisessa kerroksessa. Oleskelutilojen läheisyydessä olevasta huoneesta tulisi leikkihuone ja nukkumatilat olisivat kaikki samassa kerroksessa. En halua, että lapset joutuvat kulkemaan portaissa yöllä, jos tulevat meidän viereen nukkumaan. Käytännön kannalta tuntuu myös järkevältä, että lelut sijoitetaan lähelle oleskelutiloja, koska lapset leikkivät kuitenkin siellä missä muutkin ovat.

No kerroksia/tasoja meille tulikin hiukan enemmän, mutta perusajatus saadaan uudessa kodissa toimimaan. Ylimmässä kerroksessa on kaksi makuuhuonetta, joista toisesta tulee meidän makuuhuone ja toisesta lasten nukkumahuone. Ja leikkihuoneen suunnitelmat esittelinkin edellisessä postauksessa ja tämä siis sijaitsee keittiön ja olohuoneen vieressä keskikerroksessa.

Täytyy myöntää, että sisustuksen kannalta omien huoneiden laittaminen lapsille houkuttaisi enemmän. Jatkuvasti pulppuaa ajatuksia, kuinka tytölle saisi selkeälinjaisen pikkutytön huoneen pienellä ripauksella hempeitä tyttömäisiä juttuja ja pojalle graafisen "isojen poikien huoneen". No muutaman vuoden mennään nyt tällä järjestelyllä ja varmasti sisustusintoa leikkihuoneeseen ja nukkumahuoneeseenkin löytyy. Ainakin nukkumahuoneeseen aion myös järjestää jonkinlaiset "omat alueet" sisustusesineillä ja tekstiileillä. Aika näyttää kuinka järjestely toimii käytännössä. Molempien lapsien nukkumisesta samassa huoneessa meillä ei vielä ole kokemusta. Saa nähdä kuinka onnistuu, mutta ainakin näin ajatuksena järjestely vaikuttaa minusta hyvältä ratkaisulta.

2 kommenttia:

  1. ihana raikas tyyli alvarin huoneessa :) meillä on tyttö 7-vuotta ja äitillä ei ole niin suurta päätösvaltaa tyylistä, vaan se on sellaista melko pinkkiä sekasotkua 😄 ja niitä leluja ja kaikkea pikkusilppua on huone täynnä, kun tyttö tykkää askarella ja tekee leikkeihin millon mitäkin pieniä väkerryksiä paperista ja kaikesta mahdollisesta :D meki just ollaan ostettu talo, niin hyvin sopii omiin mielenkiinnon kohteisiin just nyt tämä sinun blogi. Kiinnostaisi etenkin pienen budjetin sisustusvinkit ja -ratkaisut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! Pienen budjetin sisustusratkaisuja on varmasti tulossa, sillä keittiöremontti lohkaisi sen verran ison siivun remonttibudjetista, että sisustusratkaisuihin ei ole suuria summia käyttää :)

      Poista