keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joulu tuli ja meni



Niin se joulu vaan tuli ja meni. Täytyy sanoa, että joulua edeltävät viikot olivat todella väsyttävät ja joulufiilis oli kaukana. Itselläni oli pitkä lista asioista, joiden halusin olevan kunnossa jouluun mennessä. Tiesin, että jos asiat ovat kesken hermoilen niistä koko joulun. Suurin asia oli lopullinen asettuminen asumaan. Muuttolaatikoita on ollut syksystä asti purkamatta vielä suuri määrä ja saunan pukuhuoneessa hädintuskin mahtui kulkemaan tavarapaljouden keskellä. Kaaos oli levinnyt myös pesuhuoneen puolelle yrittäessäni setviä muuttolaatikoita ja aina järjestely jäi kesken. Jouluviikolla teinkin ison urakan alakerran kanssa, että pääsimme nauttimaan joulusaunasta siistissä ympäristössä.

Toinen iso asia oli väliaikaisen työpisteen siirtäminen yläkertaan ja porraskaiteen pleksien asenuus, jotta saimme joulukuusen toivomalleni paikalle. Lisäksi tietysti perussiivous tavaroiden purkamisen lisäksi. Jouluruuista ja -valmisteluista puhumattakaan. Muutamat viimeiset yöt ennen joulua valvoimme miehen kanssa kolmeen. Saatiin kuin saatiinkin lähestulkoon kaikki tehtyä mitä toivoinkin. Ja lopulta joulufiiliskin tuli aattona.

Ei, en ehtinyt fiilistellä jouluvalmisteluiden kanssa. Olisi kiva ollut tehdä joulujuttuja tänne blogiinkin. Joulukuuseen ripustettiin kaikki mitä kaapeista löytyi, ei niin kovin harmoonista, mutta poika tykkäsi kimaltavista ja värikkäistä palloista. Itselläni oli haaveena vähän toisenlaiset koristeet :) Mutta joulukuusi on ainakin korkea, niinkuin toivoin ja kattauksesta sain mielestäni kauniin yksinkertaisen, mutta juhlavan.

Nyt on ainakin koko koti siisti ja järjestyksessä ja paljon uutta kuvattavaa ja postattavaa blogiin. Toivottavasti ensi vuonna saisin aikaa edes hitusen enemmän ja postauksia julkaistua useammin.


****
And something same in bad english:
Christmas came and went, so much to do before it, but we made it!

1 kommentti:

  1. Aivan ihanalta näyttää teidän uusi koti ja ihana jouluinen tunnelma! Syksyn kiireissä en ole kovin aktiivisesti ehtinyt blogeja seurailla ja vasta hiljattain aloin kunnolla silmäillä tätä uutta blogiasikin. Selailin vanhat postaukset läpi ja tosi kivalta näyttää teidän remppailut! Varmasti oli kiva päästä jouluna vihdoin hengähtämään ja asettumaan kunnolla uuteen kotiin. Ihanaa Uutta Vuotta koko teidän perheelle! :)
    Laura
    P.S. Hävettää ihan myöntää, että kun olit joskus kesällä jättänyt kommenttia mun blogiin, en tajunnut, että se olit _sinä_! Vasta paljon myöhemmin kun aloin ajatuksella katsella blogiasi tajusin, että nämähän oli siis teidän uuden kodin remppajutut! Mutta täällä siis mielenkiinnolla seuraillaan uuden kotinne elämää :)

    VastaaPoista